Tanssitunnit Brian Ramos
Rakkaudesta tanssiin
Ajankohtaista
La Habanera!
Tanssi- ja musiikkiryhmien esityksiä sekä kuubalaisten tanssien opetusta!
Habanera on Kuubassa 1800-luvun alkupuolella syntynyt musiikkityyli, joka kehittyi kuubalaisesta contradanza-tanssista yhdistäen eurooppalaisia tanssiperinteitä afrikkalaisiin rytmeihin. Tunnusomaisen, keinuvan ja tahdin väliin osuvan mukaansatempaavan rytmin ansiosta habanera levisi nopeasti Amerikkaan ja Eurooppaan vaikuttaen muun muassa argentiinalaisen tangon, varhaisen jazzin ja klassisen musiikin kehitykseen. Tunnetuin esimerkki Euroopan musiikkihistoriassa on Georges Bizet’n oopperan Carmen kuuluisa Habanera-aaria.
La Habanera-esityksessä koet perinteisiä kuubalaisia tansseja ja musiikkia tanssi- ja musiikkiryhmiemme esittämänä. Rytmien, liikkeen ja elävän musiikin kautta juhlistamme Karibian ja Kuuban rikkaista kulttuuri- ja musiikkiperinteistä kumpuavaa iloa, energiaa ja yhteisöllisyyttä.
Esityksen koreografiasta vastaa kuubalainen tanssitaiteilija Brian Ramos, jonka työ pohjautuu kuubalaisiin tanssiperinteisiin ja niiden elävään näyttämölliseen ilmaisuun.
Esityksen aikana myös yleisö pääsee osallistumaan ja oppimaan kuubalaisen tanssin perusteita. Olet lämpimästi tervetullut mukaan kokemaan musiikin, tanssin ja yhteisöllisen ilon – nauttimaan palan aitoa karibialaista kulttuuria Sauvossa!
Tanssiryhmät
Mami Rumba
Las Rumberitas
Sabor
Lauantai 29.8.
Klo 17.00–19.00
Selku-sali (Vahtistentie 5, Sauvo)
Liput: Selku.fi

_
_
PARISALSAN HARJOITUKSET
Lauantai 25.7.
Alkeisjatkokurssit tarjoavat pikastartin kuubalaisten tanssien pariin!
Kurssilla opit tanssin perusteet ja pääset aloittamaan mukavan harrastuksen.
Klo 19:00-20:00 Parisalsa (Alkeisjatko)
Klo 20:00-21:00 Parisalsa (Jatko)
Hinta:
Kerran (2h) 30e
Tuntikuvaukset löydät täältä:
https://www.brianramos.fi/tanssitunnit/tuntikuvaukset/
Kurssin jälkeen on helppo tulla mukaan myös viikkotunneille.
Tanssitunnit Brian Ramos on tunnettu perusteellisesta ja laadukkaasta tanssin opetuksesta. Tunneillamme ammattitaitoisesta opetuksesta pääsevät nauttimaan niin aloittelijat kuin edistyneetkin tanssijat.
Brian on yksi pätevimmistä kuubalaisten tanssien opettajista. Hän on ammattitanssija, palkittu koreografi ja kokenut tanssinopettaja, joka tietää miten tärkeää on oppia heti alkeista alkaen vahva perusta tanssille ennen vaikeisiin koreografioihin siirtymistä. Opettajana Brian on kärsivällinen ja haluaa, että jokainen tuntee itsensä energiseksi tunnin jälkeen.
Ilmapiiri tunneillamme on rento, eikä lainkaan suorituskeskeinen. Kaikki tunnit pidetään suomen kielellä. Mukaan ovat tervetulleita kaikki tanssista kiinnostuneet.
Ilmoittaudu mukaan maksamalla tanssikurssi verkkokaupassamme:
https://www.brianramos.fi/tuote-osasto/tiiviskurssit/
Ota kurssille mukaasi rennot vaatteet ja vesipullo.
Kurssi täynnä hyvää energiaa! Vamos!
Paikka: Rätiälänkatu 5, 20810 Turku

_
_
_
Kesän uusi lukujärjestys on nyt julkaistu! 6.7.-30.8.2026
Tervetuloa mukaan tanssitunneille, joilla pääset nauttimaan mukaansatempaavasta musiikista, rennosta mutta tavoitteellisesta ilmapiiristä sekä laadukkaasta opetuksesta.
Avoimen tason tunnit sopivat kaiken tasoisille osallistujille, eli voit tulla mukaan, vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta kyseisestä tanssilajista.Harjoituksissa käydään läpi sekä perusteita että variaatioita, jolloin jokainen voi edetä omalla tasollaan ja löytää liikkeeseen oman ilmaisunsa.
Tunneille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja voit ostaa sarja- tai anytime-kortin ennakkoon verkkokaupasta tai MobilePayllä tanssisalilla. Meille käyvät myös useimmat liikuntaedut.
Opetuskieli on suomi, mutta samalla saatat huomaamattasi kartuttaa myös espanjan sanavarastoasi tanssin lomassa!
Tule liikkumaan, oppimaan ja nauttimaan tanssista kesän ajan!

_
_
_
UUTTA TUNTIVALIKOIMASSA: PILATES
Haluatko vahvistaa kehoasi, parantaa liikkuvuuttasi ja liikkua sulavammin? Tervetuloa mukaan Pilates-tunnillemme – olitpa sitten tanssin harrastaja tai jos muuten haluat kehittää liikkuvuuttasi ja voimaa!
Pilates tarjoaa lukemattomia hyötyjä:
Vahvistaa keskivartaloa ja parantaa ryhtiä
Lisää liikkuvuutta ja tasapainoa
Auttaa ehkäisemään vammoja
Kehittää lihastasapainoa sekä pitkiä ja vahvoja lihaksia
Tukee nivelten hyvinvointia ja kehotietoisuutta
Pilates kehittää hallintaa, vakautta ja linjausta – aivan kuten hyvä tanssitekniikka. Pilates sopii kaikille kehoille ja kaikenikäisille – ihan kaikille, jotka haluavat liikkua paremmin!
Pilates-tunneille pääset mukaan Anytime-kortilla, tai voit osallistua myös kertamaksulla tai tanssikoulun sarjakortilla.
Opettajana pilates-tunneilla toimii Anna Vuoria. Anna on opiskellut klassisen mattopilateksen ohjaajaksi Core Pilates NYC -studiolla New Yorkissa.
Ota mukaan jumppamatto, juomapullo ja mukavat, joustavat vaatteet. Salilla on myös jumppamattoja lainattavissa. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

_
_
Pidätkö tanssista? Rakastatko musiikkia?
Cuba Dance Tour järjestetään jo kolmannen kerran – ja tällä kertaa mukana on entistä enemmän nähtävää, koettavaa ja opittavaa. Tule mukaan tanssimaan, oppimaan ja elämään Kuuban rytmissä!
Lisätiedot: info@brianramos.fi
_
_
UUTTA! MobilePay nyt käytössä maksutapana.
Tanssikoulumme on ottanut käyttöön MobilePayn maksutavaksi. Nyt voit maksaa kurssit ja muut maksut helposti ja nopeasti suoraan puhelimellasi – missä ja milloin tahansa.
Vähemmän jonottamista ja enemmän aikaa tanssille! Muistathan mainita maksun yhteydessä nimesi ja kurssin.
–
–
MUSIIKKIPROJEKTI- Experiencia!

–
Tarjoamme mukaansatempaavaa ohjelmaa tapahtumaasi!
Tarjoamme sopivat tanssiesitykset isompiin ja pienempiin tilaisuuksiin. Kokeneen ammattitanssijan ja loistavan esiintyjän mieleenpainuva sekä mukaansatempaava tanssiesitys tai tanssinopetustuokio tekee tapahtumastasi ainutlaatuisen. Esitys voidaan toteuttaa myös tanssiparin kanssa. Esityksiin mahdollista sisällyttää rumpujen soittoa tai DJ. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro meille tapahtumastasi!
Varaukset ja tarjouspyynnöt:
info@brianramos.fi
_
_

Mikä olisikaan hauskempaa kuin koko vartaloa liikuttava ja varmasti hymyn kasvoille tuova tanssitunti yhdessä työporukan kesken. Kuubalaiset tanssit vievät mukanaan ihan jokaisen taitotasosta riippumatta! Myös liikunnallisemmat tanssitunnit ovat mahdollisia.
Yksityistunnit järjestetään ma-to ennen klo 17, sekä perjantaisin ja lauantaisin.
–
–
VERKKOKAUPPAMME ON AVATTU
Keskitytään jatkossa tunneilla vain olennaiseen, eli tanssiin.
Maksa sarjakortit, kausikortit, kertamaksut ja kurssit ennakkoon verkkokaupassamme, ja tule tanssimaan. Kortin saat mukaasi seuraavalla kerralla tunnille tullessasi.
Liikuntaeduilla (Smartum, Edenred, EPassi, Eazybrake, Tyky) maksaminen käy edelleen paikanpäällä tanssitunneilla.
Tästä pääset suoraan verkkokauppaan.
–
